Muotiblogeja seurailtuani päätin alkaa itsekin kirjoittaa omaa blogia. Blogini aiheet tulevat käsittelemään minua kiinnostavia asioita, kuten muotia ja pukeutumista sekä harrastuksiani balettia ja muodostelmaluistelua. Lisäksi kirjoitan varmaan jonkin verran myös koulusta ja muista elämääni (valitetattavasti -.-) kuuluvista asioista.
Blogin ulkoasu on vielä kesken, opettelin
erään sivun avulla säätämään bannerit sun muut kohdalleen. Banneri on tosi hätäisesti tehty, samoin muu ulkoasu joten tulen vaihtamaan sen heti kun jaksan tehdä paremman.
Ajattelin kuitenkin heti näin ensimmäisessäkin merkinnässä kirjoittaa muutakin kuin tätä yleislöpinää uuden blogin aloittamisesta. Otin aamulla ennen kouluunlähtöä kuvan päivän asusta, jotta voisin laittaa sen tänne. Niin, päivän asut varmaan kyllästyttävät jo kaikkia mutta minua ei, tykkään katsella muotiblogeista toisten päivänasuja ja saada niistä vaikutteita omaan pukeutumiseeni. Tyylini onkin päivästä riippuen hyvin erilainen. Tykkään klassisesta tyylistä, kuten kotelomekoista ja yksinkertaisista kuoseista, mutta myös tietynlainen rokkityyli on mieleeni ja musamakunikin on enemmän rokkia kuin klassista (yllättäen). Bannerissakin komeileva The Strokes on tämän hetken lempparini. Love it ! <3
- Valkoinen villatakki/Only
- Beige t-paita/Zara
- Farkut/Carlings
Farkut ovat oikeasti tummansiniset, mutta kuva vääristää. Niiden lahkeita on kavennettu muutama sentti, koska tahdon housujeni olevan täysin pillit. Villatakki on kokoa L, halusin sen olevan oversize mutta valitettavasti vaikutelma tulee esiin lähinnä hihoissa jotka ovat liian pitkät :/ Huomaa hiukset, kiharsin otsatukan latvat ylöspäin. Kasvatan otsatukkaa pois ja se on nyt ylipitkä ja näyttää kauhealta, joten olen yrittänyt keksiä erilaisia tapoja pitää sitä auki, kun en tykkää aina pitää sitä kiinni ylhäällä. Noiden lisäksi minulla oli jalassa vaaleanpunaiset villasukat ja laukkuna suuri musta nahkalaukku jossa on valkoiset tikkaukset, Mangosta. Ulkona päällä musta villakangastakki/H&M, kirkkaanvihreä pashminahuivi ja ruskeat nahkasaappaat/Andiamo.
Minulla on jo pitkään ollut ongelma kenkien ja laukkujen suhteen. Kenkävalikoimani kattaa lähinnä kesä/syyskenkiä, omistan kahdet talvikengät jotka eivät kummatkaan käy hameen eivätkä ihan kaiken muunkaan kanssa. Converse All Star-tennareita minulla on kolmet, ja yhdet mustavalkoruudulliset Vans Slip-onitkin löytyy. Ja yhdet valkoiset Ked'sit. Sen sijaan nykyään joka tytön jalasta löytyviä mustia (tai miksei muunkin värisiä) nilkkureita minulla ei ole. Omistin yhdet mutta Seppälän laadun tuntien niistä kuluivat korkolaput pois eikä niillä voi enää kävellä kun on pohjat ihan rikki. Olen yrittänyt metsästää uusia mutta alennusmyynneistä ei löytynyt kokoja, on sen verran pieni jalka (35-36) että kenkien löytäminen on usein vaikeaa, ellei niistä sitten tahdo pulittaa yli sataa euroa. Laukkujen kanssa ongelman muodostaa lähinnä äiti, joka ei tahdo minun omistavan mitään tekonahasta valmistettua, ja mikäpä siinä ovathan nahkalaukut ja -kengät paljon laadukkaampia mutta niiden kanssa ongelmaksi muodostuu jälleen hinta. Äiti ei todellakaan ole ostamassa minulle mitään superkallista laukkua vain siitä ilosta että se on aitoa nahkaa, ei, joudun siis käyttämään lähinnä ilmaiseksi saatuja kangaskasseja jotka alkavat jo vähän kyllästyttää. Tänään minulla oli koulussa lainassa äidin musta nahkalaukku mutta sekin vain kokonsa puolesta kun oli niin paljon tavaraa, en muuten käyttäisi sitä kun en siitä erityisemmin pidä. Kuljen siis kangaskassi olalla, kangaskengät jalassa. Nahkatakin sentään omistan, ja vaikka sekin oli kallis äiti suostui kustantamaan osan kun osan maksoin itse synttärilahjaksi saamallani lahjakortilla.
Mutta angstit sikseen, ja samantien koko blogimerkintä sillä en jaksa enää kirjoittaa tätä :D toivottavasti joku nyt löytää tämän. En tahtoisi yksin blogia pitää.
Tunnisteet: päivän asu


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home